Sosiaalinen Eurooppa

Aiheesta järjestettiin eilen seminaari. Jäin hämmennyksen valtaa.

Lähtökohta on selvä. Jos tavaroita, pääomaa ja palveluita on kohdelta Unionin jäsenmaissa samalla tavalla, on selvää, että myös työvoimaan pätee sama ja oikeastaan vielä erityisemmin. Työvoiman suojelu ja työsuhteen ehdot on ihmisiä varten eikä ihmisiä voi taas kohdella kuin alennustavaraa.

Kun Unioni on laajentunut on myös selvää, että sosiaalisen turvallisuuden minimeistä on hyvä keskustella ja tavoitella sellaista yhteisesti.

EU:n pulmat ovat  -kuten seminaarissakin Esko Antola painotti- miten Unionilla voi saavuttaa kansalaisten luottamuksen. Onnistuuko se liittovaltiossa, jossa rakenteet ovat selkeät. Kaikki asiat ovat silloin unioniasioita. Vai voiko Unioni olla yhteenliittymä, jonne valtiot tuovat ratkaistaviksi asioita, jotka edellyttävät toimimista kansainvälisessä yhteisössä. Jos näin olisi, läheisyysperiaatteen avaamiseen ja ymmärtämiseen pitäisi todella panna paukkuja.

Seminaarissa toistui myös pohjoismainen malli. Mutta onko sellaista ja edustaako Suomi sitä? Jos puhutaan kansalaisten Euroopasta ja yhdistysten merkityksestä Suomessa, tosiasia on, että osallistuminen yhdistystoimintaan on hiipumaan päin. Pentti Arajärvi sanoi alustuksessaan, että kansalaisjärjestöjen rahoitus on Suomessa kunnossa. Ne saavat tukea kunnilta, valtiolta ja hankkeisiin EU:lta. Mutta ovatko ne silloin aidoti kansalaisjärjestöjä?

Sosiaalinen Eurooppa ja sosiaalisesti oikeudenmukainen maailma edellyttää taloudelta kasvua ja keskustelua kasvun hedelmien oikeudenmukaisesta jakamisesta. Mutta yhtä tärkeää on keskustelu millaista kasvua tavoittelemme? Onko Kiinan huikeat talouden kasvuluvut ihanteemme? Kasvun kääntöpuoli on saastunut ilma, suuret ympäristövahingot, huonot työolot...Vai onko kasvulukujemme ihanteena virtuaalimaailmassa, jossa rahoitusmarkkinoille taiotaan taas uusia silmänkääntötemppuja?

Eipä tietenkään. Riittääkö, että vain tahdomme? Eipä tietenkään. Pitää tietää mitä tahtoo.

Minä tahdon talouskasvua, joka kohtelee ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Ihmisten kannalta tärkeätä on miten kekseliäisyyttä hyödynnetään, miten turvataan kaikille maailmassa turvalliset työolot ja ihmisarvoinen elämä. Ympäristöä saa muokata mutta sitä ei saa vahingoittaa eikä tuhota.Keskeiseksi tulee energiapolitiikka.  Ja vieläkin tahtominen on abstraktia.

Ennen pitkää ajatetlu  johdattaa kuitenkin yksittäiselle työpaikalle. Olisko kunnon kahvitauko ratkaisu innovaatiovetoiseen talouskasvua tukevaan politiikkaan?  Työtahdin höllentäminen, ajan varastaminen yhteiseen keskusteluun, josta syntyvät ideat ja ongelmien ratkaisumallit?

Kahvitauot olivat tosiaan niin leikkaussalissa, Uudenmaan läänin sosiaali- ja terveysosastolla, SONK:n toimistolla, Pauligin maustepakkaamossa tai eduskunnassa parasta. Eihän se työtä ollut, verryttelyä vain. Ja sitten työ taas sujui paremmin. Mutta eikö hyvää urheilusuoritustakin edellytä hyvin tehty lämmittely?

01.02.2009. 13:39

Nurin oikein

Mari Kiviniemellä on hyvä avaus yhteisöveron jakoperusteisen muutoksesta. Vielä parempi avaus on kuntien valtionosuuksien lisääminen ja aivan erinomainen avaus olisi jos kunnat saisivat pääomatuloista osansa. Ja miksi näin? Yhteisöveron tuotto taantumassa vähenee joka tapauksessa, jakoperusteiden muutos loiventaa niitten kuntien talouden notkahdusta, jotka ovat yhteisöveroa saaneet. Valtionosuuksien lisääminen helpottaa kaikkien kuntien palvelujen järjestämistä. Osinkotuloista siivu merkitsisi kuntien vapaamatkustajien verollepanoa. Pääomatuloja nauttivat käyttävät palveluja siinä missä muutkin mutta eivät niistä maksa kuntaveroa.

Ällistelen sitä helppoutta, jolla korporaatiot voivat sopia ohi SATA-komitean ja ylipäätään minkään poliittisen valmistelun  perustoimeentuloturvaan liittyvistä asioista. Kun työmarkkinatuki ja ansiosidonnainen on kytketty toisiinsa, työmarkkinatuella kitkuttelevat eivät tule saamaan mitään hlepotusta köyhyyteensä. Kela-maksun poistosta sopiminen noin vain merkitsee myös sosiaaliturvan ei ansiosidonnaisten etuuksien rahoituksen heikentymistä. Kaikkea mahdollista ängetään nyt elvytyksen nimiin kun kyseessä on itse asiassa kuolettaminen.  Vaikuttaa siltä, että köyhät aina keskuudessamme ja pysykööt siellä.

Uuden Suomen blogia kirjoittaessa todella tuntee nahoissaan suomalaisen muukalaispelon. Poliittinen päättäjä oikein valaa betoniin pelon kasvualustan. Ahdingossa olevilla ihmisillä ei ole toivoa paremmasta ja "hyvää tarkoittavat" vielä haluavat maahanmuuttajat jakamaan senkin vähän. Ymmärrän perussuomalaisten kannatuksen kasvua. Oikeampi tapa olisi toimia köyhyyden vähentämiseksi  niin Suomessa kuin maailmalla, tukea ahdingossa olevia niin, että päästään taas omille jaloille olivatpa he suomalaisia tai maahanmuuttajia.

28.01.2009. 11:49

Äitikiihkoa

Kampaaja Nina M. on nostettu jostain älyttömästä syystä kotiäitiyden puolestapuhujaksi. Kaiken huippu on, että hänen käsittämättömät puheensa ovat synnyttäneet harhakuvan jostain todellisesta vastakkainasettelusta. Ei ole vastakkainasettelua. On vain tasapainoilua erilaisten velvollisuuksien ja oikeuksien välillä. Riittämättömyys on kaikkien äitien, isien ja kasvattajien mielessä riippumatta millä tavalla lasten hoito on järjestetty.

Tietäisin satoja tasapainoisia ja tavallisia kotiäitejä, sijaisäitejä ja kasvattajia, joilla olisi arvokasta kerrottavaa äitiydestä ja lasten hoitamisesta kotona. Samoin tiedän satoja työssäkäyviä tasapainoisia ja tavallisia äitejä, isiä ja kasvattajia, jotka voisivat kertoa työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudesta, päivähoidon suruista ja iloista, ammattitaitoisista päiväkotien tädeistä ja sedistä (puhumattakaan perhepäivähoitajista) mutta myös henkilöstön vaihtumisen piinasta.

En ole havainnut suomalaisessa yhteiskunnassa erimielisyyttä sen suhteen, etteikö pienten lasten paras hoitopaikka ole kotona isän tai äidin luona. Eihän meillä muuten olisi säädetty äitiyslomasta, vanhempainvapaasta ja pienten lasten vanhempien syrjintäkiellosta lapsen sairastuttua tai lapsen hoidon järjestämisen vuoksi. Kotona hoitamisen kannustamiseksi meillä on jopa taloudellisia etuuksia.

Ennen vanhaan - josta kotiäiti Nina hehkuttaa - maalaistalojen emännät jatkoivat peltotöitä heti synnyttämisen jälkeen eivätkä äidit tehtaissa tai virastoissakaan mitään äitiyslomaa saaneet. Ennen vanhaan lapset kasvoivat kylänraiteilla ja korttelipihoissa, kun äideillä oli pieniä lapsia helmoissaan tai muita kodin askareita.

Minusta on tasa-arvon kannalta kerrassaan upeata, että naisilla on oikeus osallistua työelämään ja että tätä oikeutta yhteiskunta tukee järjestämällä päivähoidon. Monille naisille ja perheille kyse on myös velvollisuudesta sillä perheissä tarvitaan usein kummankin tulot. Yksinhuoltajilla ei juuri ole valinnanvaraa.

Minusta on lasten kannalta kerrassaan upeata, että meillä on neuvolat, lapsilisät, päivähoito ja maksuton opetus. Suomalainen päivähoito ja varhaiskasvatus on laadukasta. Meillä jopa lasten annetaan olla lapsia kauemmin kuin muualla. Esikouluun ja varsinaisen koulun aloittaminen tapahtuu montaa muuta maata myöhemmin. (Minusta tosin koulu  voitaisiin aloittaa varhemmin ja toteuttaa kokopäiväkoulu. Myös koulussa pitää olla mahdollisuus leikkiä ja levätä.)

Kaikilla asioilla on myös toinen puolensa. Monet perheet joutuvat valitsemaan myös alle 3-vuotiaalle päivähoidon, usein lapsiryhmät ovat liian suuria, työn ja perheen yhteesovittaminen voi olla pelkkää tuskaa, lasten elämää voivat kolhia odottamattomat asiat...

Olisipa kampaaja Nina yllättänyt ja kertonut miten hän kotiäitinä haluaa tehdä vielä enemmän omien ja muitten lasten eteen ja haluaa toimia vaikkapa lasten harrastuskerhon vetäjänä (joista on jatkuvaa pulaa). "Näin minä annan jotakin siitä, että olen etuoikeutettu" tai "On hienoa, että lapseni voivat oppia olemaan yhdessä muitten lasten kanssa ja suomalainen yhteiskunta antaa tähän perheelleni mahdollisuuden".

Todellinen ongelma on se, että nyky-ihminen haluaa kaiken heti ja itselleen. Elämässä pitää oppia tekemään valintoja, panemaan asioita tärkeysjärjestykseen ja myös luopumaan - ja sinnittelemään valintojensa kanssa. Lapsi on subjekti siinä missä vanhempansakin.

27.01.2009. 11:48

Napinaa

Nyt kun on ihan syystä hehkutettu Obaman puhetta, hänen alkutoimiaan presidenttinä ja erilaisissa tervehdyksissä toivotettu tukea, Suomi voisi tehdä myös avauksia. Pekka Haaviston ajatukselle Quantanamon vankien sijoittamiselle myös Suomeen voisivat nyt kaikki kilvan antaa tukea. Minusta ajatus on erinomainen.

Miten on mahdollista, että elvytyskilpailussa ja sitten valtionvelan kasvun varoittelukeskustelussa voi lipsahtaa hallituspuolueilta puolustuspoliittisen selonteon 2 prosentin tasokorotus puolustusmenoille? No eihän se lipsahtanut. Tässä on oikeistohallituksen tärkeysjärjestys.

Korporaatiot päättivät taas, ettei työmarkkinatukea voida parantaa koska se on sidottu ansiosidonnaisten tukeen. Ei ole muuta neuvoa kuin toteuttaa perustoimeentuloturvan uudistus, jotta köyhistä ihmisistäkin voidaan pitää huolta.

Itkin kiukusta ja murheesta vuonna 1995 (ja tästä julkaistiin kuva) kun Lipposen hallitus antoi korporaatioiden päättää, että työttömyysturvan leikkaukset - kun kaikesta leikattiin tasapuolisesti - tehtiin vain työmarkkinatuella elävien etuuksiin. Vuonna 2009 mikään ei ole muuttunut.

Raskas kalusto, suuret saappaat  ja kokenut konkari ei sitten lähtenyt euroehdokkaaksi. Ensin on yhdet rintamakarkureita kun eivät ole ehdolla kunnallisvaaleissa ja nyt ovat toiset ei-rintamakarkureita kun eivät ole ole ehdolla eurovaaleissa. Voisiko eräs, jonka nimeä en nyt uskalla haukkujaksi leimaamisen pelossa mainita, selittää minulle kun en ymmärrä? Minusta puolueen varapuheenjohtajien pitäisi nyt  osoittaa vastuullisuutta ja ryhtyä eurovaaliehdokkaiksi. Olisi mukava päästä aloittamaan vaalityö enne kuin vaalit on käyty.

25.01.2009. 11:47

Uusi aika - mitä se on?

Olen pohtinut kovasti politiikan kestosanoja kuten muutos ja uusi aika. Niistä myös Barack Obama puhui joskin minun mielestäni hän yhdisti hienosti uuden ja vanhan-  eikä kuullostanut ollenkaan lattealta. Kirjoitin tästä kolumnin Länsi-Uusimaahan, joka varmaan julkaistaan huomenna tai ylihuomenna. Löytyy silloin viimeistään sivuiltani. Yleensä nimittäin kyseisistä sanoista - elämme muutoksen aikaa, uusi aika on koittanut - on tullut minulle vähän yäk ja EVVK-kategoriaan kuuluvia.

Ajasta luin oikein mukavan Eero Ojasen pohdinnan. Aika on siis lineaarisen ja syklisen syheröä.  Yleensä ajatellaan, että aika on päättymätön jana (sitä verrataan virtaan, alati etenevään). Alkuräjähdyksestä on aikaa 13,7 miljardia vuotta, oma ajanlaskumme alkoi Kristuksen syntymästä, minun elämäni maaliskuussa 1954. MUTTA aika ei ole vain lineaarista.

Aika on jaksottunut päiviin, vuodenaikoihin, sukupolviin, jotka alati toistuvat, siis sykleihin. Itse asiassa elämme koko ajan muutoksessa, uuden ja vanhan sekoituksessa, ajan puutteessa, ajan rajallisuudessa, ajan hengessä...

Kehitys ja aika eivät ole minusta sama asia. Usein nimittäin ajatellaan, että nykyaika on kehittyneempi kuin vanha aika ja uusi aika vasta kehittynyt onkin Kehitys on jotain ihan muuta, jossa on paljon enemmän ulottuvuuksia kuin aika. Kehitystä pitää minusta arvioida mitä se tarkoittaa ihmisten ja ympäristön kannalta. Lisääkö se tasapainoa, hallintaa, onnellisuutta, tasa-arvoa, onko se oikeudenmukaista, monimuotoista, kestävää.. Nämä ovat arvostuksia ja siksi kehitys ja näinollen muutos on poliittinen asia.

Talouden syklit ovat selvä asia. Jos talouden taantumassa tulee selväksi, ettei ilman yhteisiä - siis valtion/valtioiden sanelemia - pelissääntöjä tulla toimeen, onko aika taantumuksellista ja peräpeiliin katsomista? Vai onko se virheistä oppimista ja siis kehitystä?

Kun sanoo, että "nyt on koittanut uusi aika" on se sellaisenaan latteus ja tyhjä käsite. Mutta jos siihen liittää erilaisia arvoja, karaktääriä, alkaa sille tulla sisältöä. Obama teki näin. Konstailematon suhtautuminen ihmisen kekseliäisyyteen, työteliäisyyteen ja kykyyn toimia yhdessä on paluuta selviämisen juurille, mutta ei vanhanaikaista koska siitä on on aina ollut kysymys.

Kun sanoo, että "haluan muutosta" on se sellaisenaan latteus ja tyhjä käsite. Mutta jos liittää valintoja siitä mikä on tarpeellista  tai tarpeetonta, mikä on kestävää tai kestämätöntä, mikä on vapauttavaa tai alistavaa - siis mitä muutetaan ja miksi - alkaa muutokselle tulla sisältöä.

Olkoon pragmaattista vaatia miljoonaa. Olkoon ideologista kertoa miksi ja mitä sillä saadaa aikaan. Mutta vielä ideologisempaa on tehdä selväksi käsitteet ja ajattelutapa. Momentit, summat, kannusteet ja sanktiot kyllä löytävät paikkansa.

Retoriikka - puhumisen taito - ei ole tyhjiksi puristettuja, vaan täysiksi pumpattuja sanoja, jotka nousevat, kantavat ja innoittavat.

22.01.2009. 11:46