Tunteita ja tuoksuja

Daniel Westlingin puhetta kruununprinsessa Victorialle on ylistetty ja aivan syystä. Puheessa oli paitsi sisältöä myös tunnetta. Rakkaus oli tietenkin päällimmäinen, mutta tapa, jolla sulhanen puhui oli hellyttävä, pohdittu, konstailematon ja kunnioittava. Suuri julkinen tapahtuma oli myös hyvin yksityinen.

Tunteet ovat tulleet mediassa entistä tärkeämmiksi. Erkka Railon tutkimuksessa naistenlehtien tavoissa kirjoittaa poliitikoista on tapahtunut suuri muutos. 1970-luvulla poliitikkojen vaimot kertoivat millainen heidän miehensä oikeastaan onkaan. Tuolta ajalta on jäänyt mieleeni erityisesti Tellervo Koiviston sarkastiset mutta hyvin rakastavat kommentit pääministeri Mauno Koivistosta ja tietenkin ne kuuluisat sukat ja reikä.1980-luvulla naispoliitikot rynnivät vallan kammareihin ja silloin oltiin kiinnostuneita asioista. Ja millaisista? Asioista, jotka vaikuttivat naisten elämään ja jotka olivat jääneet sivummalle. Anna-lehti oli aivan huippua. Minäkin käytin omassa gradussani "Naiskansanedustajan muotokuva - naisnäkökulma vallankäytössä" montaa lehden artikkelia lähtenä  esim. naisten äänestyskäyttäytymisestä. Ansio Annan kultaisesta ajasta kuuluu Helena Vehkaojalle, Mikki Moisiolle ja monelle muulle.

1990-luvulla oli tyypillistä, että menestyviä naisjohtajia ja heidän kykyään taiteilla uran ja perhe-elämän välillä ihasteltiin ja samalla kannustettiin naisia ottamaan vastaan vaativia tehtäviä. Mutta sitten vuosituhannen vaihteeseen tultaessa tapahtui muutos. Yksityisestä ja ertiyisesti tunteista tuli tärkeämpiä kuin yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Leena Harkimo ja hänen näkymisensä naistenlehdissä on monessa mielessä kuvaava esimerkki. Ilman, että olisin tutkinut asiaa, uskallan väittää, että hän on ollut eniten naispoliitikoista naistenlehtien kansikuvissa. Voi olla, että Tanja Karpela yltää samaan. Kyse ei ole pelkästään kauneudesta tai merkittävien asioiden nostamisesta julkiseen keskusteluun, vaan siitä, että heidän yksityiselämässään tapahtuneet käänteet ovat voineet tehdä heistä monen samassa elämäntilanteessa olevan naisen kohtalotoverin. Oman elämän kääntet on voinut jakaa heidän kanssaan. Tämä toteamus ei ole ollenkaan kritiikkiä Harkimoa tai Karpelaa kohtaan, vaan kommentti journalismin tunteita korostavasta muutoksesta, joka heijastuu naistenlehtiä laajemmin nykyään mediaan. Eikä rajoitu ollenkaan politiikkaan.

Atso Almila kirjoittaa tänään (24.6.2010 HS) mielipide-palstalla "Taiteen on oltava markkinointia tärkeämpää" aivan erinomaisesti. Kyse on markkinointimaailmasta. Nimittäin tunteet myyvät paremmin kuin asiat. Almila siteeraa erästä RSO:ssa 1950-luvulla soittanutta viulistia: "Ennen kapellimestarit pyrkivät liikkein ilmaisemaan musiikin sisältöä, eivät omia tuntojaan."

Omasta puolestani toivon, että pääministeri Mari Kiviniemi pystyy ja haluaa pitää persoonaansa ja tunteisiinsa liittyvän valtavan paineen sivummalla kuten tähänkin asti. On tärkeätä, että yhteiskunnalliset kysymykset ymmärretään, keskustellaan ja analysoidaan itsenänsä. Poliittinen johtajuus syntyy toki persoonasta mutta aivan yhtä paljon näkemyksestä. Hallinnoimisessa tunteet ovat toki sivussa mutta pelkät tunteet eivät vielä tee yhteiskunnallisista kysymyksistä poliittisia.

Minusta esimerkiksi verotukseen liittyvän yhteiskunnallisen keskustelun kannalta oli hyvä, että Martti Hetemäen työryhmän linjauksista käydään nyt poliittista keskustelua, avataan käsitteitä, ollaan kriittisiä, arvioidaan lähtökohtia ja ajattelutapoja, vaikutuksia tulonjaon kannalta, merkitystä talouskasvun kannalta jne. Sen sijaan, että samantien Kiviniemen hallitus olisi esitellyt verotuksen lainsäädäntöhankkeet, on hyvä, että se tapahtuu osana vaalikamppailua. Nyt on viimeinen hetki politiikalle astua kehiin ja olla yhteiskunnallisen lukutaidon edistäjä niin, että vaaleissa kansalaisilla on käytössään pureksittua tietoa, selkeitä politiikkavaihtoehtoja ja retorisesti hyvin argumentoituja esimerkkejä vaikutuksista.

Ilman muuta asioita saa ajaa ja pitääkin ajaa intohimolla ja tunteen palolla.Paketissa pitää olla kuitenkin kummatkin. Muutoin politiikka ei ole linjojen hakemista, vaan tuulien haistelemista. Suuri tunteikas hääjuhla on elämän kohokohta, joka auttaa jaksamaan arjessa. Politiikassa pätee sama. Silti vaalit eivät ole hääjuhla.

24.06.2010. 09:55

Omistajuus ja riski

Finanssikriisin mainingeissa - tai seuraavaa myrskyaaltoa odotellessa - on aivan oikein käynnistynyt keskustelu riskienhallinnasta ja finanssimarkknoiden säätelystä. Nyt pitäisi kuitenkin ennen varsinaisia päätöksiä tehdä muutama perusasia selväksi. Ensinnäkin kenen asialla ollaan ts. omistajien vai asiakkaiden, toiseksi mitä tarvitaan toimivien ja luotettavien rahamarkkinoiden luomiseksi ja miten toteuteaan finanssimaailman globaali vastuu.

Pankkitoiminnan luotettavuuden kannalta on tärkeätä, että talletussuoja turvaa kansalaisten säästöt. Mutta raja on talletussuojassakin oltava. Ellei olisi, kyse olisi sijoitustoiminnasta, joka olisi riskitöntä. Samoin tavallisen ihmisen kannalta on tätkeätä, että luotonannossa pankkien osuus pysyy kohtuullisena, ts. ettei luoton saaminen vaikeudu kohtuuttomasti. Tässä on säätelyn ja asiakkaan etujen tasapaino tärkeä. OP-Pohjolan Reijo Karhinen kirjoitti tuoreessa asiakaslehdessä pelkkää asiaa. Jos pankkien vakavaraisuuden säätely vedetään liian kireälle, asiakkaat maksavat. Meillä erityisesti asuntovelalliset. Ja jos lainaa ottaneelle kansalaiselle käy huonosti syystä tai toisesta, velkojen sovittelun on toimittava.

Pankkien tukemisessa pitää siis olla kyse asiakkaan suojasta. Yhteiskunnan ei kuitenkaan pidä taata pankkien omistajien suojaa ottamalla kaikissa olosuhteissa pankkitoiminnan riskit kantaakseen. Tällaista on selvästi ilmassa ja tuntuu siltä, etteivät politikot ole valppaina. Kyllä pankkitoiminta voi mennä konkurssiin siinä missä muukin liiketoiminta ja silloin omistajat kärsivät - etenkin jos talletussuoja asiakkaille on kunnossa. Ongelma pankkitoiminnan konkurssimahdollisuudessa on liian suureksi paisuneet finanssitavaralot, monsterit. Ne ovat kuin musta aukko, jonne on tungettu tavanomaista pankkitoimintaa, investointi-laitoksia, uusia rahoitusinnovaatioita (jotka on kehitelty lainsäädännön kiertämiseksi), vakuutustoimintaa, papereiden ostamista ja myymistä jne.

Vireä taloudellinn toiminta edellyttää toimivia rahoitusmarkkinoita. Rahoitusmarkkinoiden ei kuitenkaan pidä olla yhteiskunnassa vapaamatkustajan asemassa. Siksi finanssitransaktiovero on tarpeellinen. Rahan liikkeitä on voitava verottaa siinä missä työtä, palveluja ja tavaratuotantoa. Veroparatiisi eivät myöskään voi kuulua tervehdytetyille finanssimarkkinoille.

Riskienhallinnan kiristäminen liiallisesti uhkaa erilaisten sijoitusmuotojen moninaisuutta. On hyvä, että vaikkapa eläkerahamme on sijoitettu monipuolisesti niin osakkeisiin, kiinteistöihin, raaka-aineisiin, korkoihin, valuuttoihin ja miksei johdannaisiinkin. Riskienhallinta on silloin siinä, miten salkkua hallitaan eikä siinä, millaisia rahoitusmarkkinoiden tuotteita sinne voidaan ottaa. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä, että tuotteet ovat läpinäkyviä ja luottoluokitukset asianmukaiset. Näinhän ei ole nyt.

Kun rahoitusmarkkinoilla on riittävästi informaatiota ja tuotteita voidaan tutkia monelta eri kantilta, ne pystyvät tarjoamaan rahoitusta hyvin monenlaisen yritystoiminnan tarpeisiin. Tämä takaa se, että talouden pyörät pysyvät hyvässä rasvassa. Se on myös rahoitusmarkkinoiden yksityisasiakkaiden etu.

Edellä olevasta yleisestä pitäisi ehdottomasti käydä yhteiskunnallista keskustelua yksityiskohtien ja esimerkkien kautta. Kyse on erilaisista intresseista ja niitten yhteesovittamisesta. Rahoitusmarkkinoiden itsesäätely on mahdottomuus mutta niin on myös rahoitusmarkkinoiden vangitseminenkin. Politiikassa tarvitaan nyt uusi retorinen vaihe. Eihän 1990-luvun pankkikriisinkään sylttytehdas ollut pankinjohtajissa saati johtokunnissa puhumattakaan lainaa saaneissa yksittäisissä ihmisissä. Kyse oli lainsäädännön kehittymättömyydestä, riskienhallinnan rajojen puutteesta, moraalikadosta, idänkaupasta ja sen romahduksesta, vahvan markan politiikan epäonnistumisesta ..

Viileä harkinta on nyt paikallaan, jossa mikään osapuoli ei sanele. Esimerkki ylilyönnistä oli Kaupthingin asiakkaiden ylisuojelu. Kyse ei ollut enää talletuksista, vaan sijoitustoiminnan riskien turvaamisesta. Tämä tarkoittaa, että politiikan on ryhdistäydyttävä. Kaikkea ei tarvitse pelastaa mutta toimivat rahamarkkinat kylläkin.

16.06.2010. 09:21

Onnea Mari Kiviniemi ja Timo Laaninen

Vaalirahasotkujen ryvettämät keskustalaiset halusivat aloittaa puoluekokouksen jälkeisen ajan puhtaalta pöydältä. Merkittävintä oli, että Timo Laaninen tuli valituksi puoluesihteeriksi. Timo Laaninen ei ole se, joka junailisi epäilyttävien liikemiesten kanssa rahoja suosikeille tai hoitelisi akuutteja kassakriisejä kehittyvien maakuntien Suomen kanssa. Hän on se, joka hakee voiman kaurapuurosta. Vaikka muistamani mukaan rahan haalimiseksi Jarmo Korhonen aikanaan tuli valituksi.

Timo Laaninen on aatteellinen keskustalainen. Hän on rauhallinen ja sinnikäs. Hän jos kuka on oikea henkilö parsimaan kasaan kuppikuntiin jakautuneen keskustaväen. Timo Laaninen on myös oiva esimerkki siitä, miten  joustavasti Keskustan sisällä voi siirtyä tehtävistä toisiin. Puoluesihteerinä hän ei pyrkine vallan parrasvaloihin kuten SDP:n Mikael Junger asettautumalla eduskuntavaaleissa ehdolle. Olettaisin, että hän keskittyy huolellisena miehenä Keskustan suuren yhteisötalon siivoamiseen, paikkojen korjaamiseen ja perinnerakentamisen yhdistämiseen moderniin teknologiaan. Viljelijät ovat nimittäin yllättävän kansainvälisiä. EU:n kanssa toimiminen niin hyvässä kuin pahassakin on tehnyt turpeeseen sidotuista kosmopoliitteja.

Turun eduskuntatutkimuksen yksikön tutkija Mari Niemi sanoi taannoin, että SDP valitsi puheenjohtajan medialle tarkoittaessaan Jutta Urpilaisen valintaa. Ehkä samaa oli nähtävissä myös Keskustan puheenjohtajavalinnassa. Kummatkin puolueet niin SDP kuin Keskusta ovat yhteiskunnan rakennemuutoksen vuoksi jälkikriiseissä. Globalisaatio on muuttanut ajankäsityksen monimuotoisemmaksi kuin vuodenajat ovat. Samoin se on muuttanut tuotantorakenteet niin teollisessa kuin elintarviketuotannossakin. Urbaaniin elämänmuotoon kuuluu kulutustottumusten vaihtuminen  elämäntilanteen mukaan ja niinpä myös luokkapohjainen elämänmuoto on kokenut mullistuksen. Sen pitäisi näkyä paitsi puolueiden toiminnassa myös kulttuureissa. Mutta ei näy.

Mari Kiviniemellä on kuitenkin lentävä lähtö. Hän on toiminut kahdessa hallituksessa ministerinä. Hänellä on rutkasti eduskuntavuosia. Hänen ei tarvitse opetella asioita, joka mahdollistaa rennon otteen. Mutta naisjohtajana häneen ilman muuta liittyy samat odotukset kuin muhinkin naisiin: pystyykö hän muuttamaan politiikan retoriikkaa, painotuksia, kuromaan hallinnoimisen ja elämisen maailmojen kuilua, luomaan uudenlaista johtamisen kulttuuria? Vai onko kyse vain sopeutumisesta ja ulkomuodosta?

Sille en voi mitään, että nostan hattua Matti Vanhasen paineensietokyvylle. Hallinnoimisen sijaan olisin toki toivonut enemmän asioiden poliittisten ulottuvuuksien avaamista, jota hän kyllä mielestäni kevään aikana selvästi hyvin hienosti tekikin. Esimerkkinä vaikkapa Kreikka-paketti ja miksi se oli tehtävä. Aivan loistavaa oli Matti Vanhasen irtisanoutuminen äärikiihkoilusta ja rasistisesta vihan kohdistamisesta erilaisuuteen. Keskusta oli sosialidemokraattien ohella se voima, joka piti 1930-luvulla kansanvallasta kiinni. Joissakin asioissa ei voi tehdä takinkääntöjä suhdanneaplodien toivossa.

13.06.2010. 14:04

Vihapuheelle ei pidä antaa pikkusormeakaan

Olin koko lauantaipäivän ja suuren osan eilisestä sunnuntaista Maailma kylässä-tapahtumassa. Kokoontumalla yhteen erilaisina synnytettiin yhteisyyttä, joka voimaannutti. Tosin Romanian romanit olivat täälläkin liikaa. Järjestysmiehet poistivat telttaan pyrkivän romaninaisen. Eräs ystäväni kävi aiheesta pitkähkön keskustelun kyseisen järjestysmiehen kanssa.

Samaan aikaan ihmisoikeusaktivistit uhmasiva Gazan saartorengasta ja pyrkivät viemään sinne humanitaarista apua laivoillaan. Iltauutisista kävi jo selväksi, että tilanne oli vaikea. Mutta en voinut kuvitellakaan, että Israelilla olisi otsaa käydä laivojen kimppuun kansainvälisillä vesillä ja surmata matkustajia.

Kirjoitin aiheesta kolumnin, joka julkaistaneen Länsi-Uusimaa-lehdessä muutaman päivän päästä. Olin nimittäin 23 vuotta sitten YK:n pakolaisjärjestön vieraana Gazassa ja Länsirannalla, jolloin tilannetta jo pidettiin erittäin huolestuttavana. Epätoivo ja epäinhimilliset olot ajoivat palestiinalaiset ensimmäiseen kansannousuun, jonka Israel murskasi. Sittemmin kansainvälisen diplomatian piirissä tapahtui, syntyi tiekarttoja ja Nobel-palkintoja jaettiin. Mutta edelleen vielä palestiinalaiset nousevat eikä heitä pysty mikään sotakoneisto murskaamaan. Lasku tästä inhimillisestä tragediasta ei kuitenkaan ole vain alueen maksettavana, vaan me maksamme sitä kaikki.

Tosiasiassa vihan kierre on vahvistanut ääriryhmiä. Rauhanomaisen rinnakkaiselon kannattajat niin Israelissa kuin Palestiinassa ovat marginaaliin ajettuja ja pysyvät siellä niin pitkään kun Israel voi amerikkalaisten suojissa toimia kansainvälisestä yhteisöstä ja laista piittamaatta.

Kaikenlaisen vihapuheen ja toisten halventamisen suhteen minulla on nollatoleranssi. Jotain olen oppinut reilut kaksikymmentä vuotta sitten.

31.05.2010. 16:30

Ei kerjäläislakia

Ensimmäinen lakialoitteeni vastavalittuna kansanedustajana oli esitys irtolaislain kumoamisesta. Irtolaislaki tarkoitti käytännössä sitä, että asunnottomat alkoholistit kerättiin putkaan pois silmistä. Minusta oli järkevämpää tehdä asialle jotain säilömisen ja eristämien sijaan. Sosiaalityön ja terveydenhuollon yhteisin toimin tuberkuloosia pystyttiin suitsimaan, tarjoamaan katkaisuhoitoa- ja kuntoutusta, suihkuja ja soppaa. Poliisi toki tarjosi katon pään päälle.

Poliisista on tullut uudelleen ratkaisu miltei kaikkiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Poliisi tuskin itse sitä haluaa. Kyse on yhteiskunnan asennemuutoksesta. Ihmisten sietokyky nähdä ympärillään erilaisuutta on vähentynyt. Erilaisuus voi toki olla ahdistavaa kuten kamoissa olevien ihmisten hörhöily, itsensä kaupitteleminen tai kadulla kerjääminen. Mutta onko ratkaisu ahdistukseen siivoaminen pois silmistä? Ratkaiseeko rikoslaki päihdeongelmat, kerjäämisen, prostituution, hengailun kaduilla tai jengit?

Yleinen elämänkokemus mutta myös tutkimustulokset puhuvat sen puolesta, että rikollisuus alkaa rehottaa aina silloin kun jostakin asiasta tehdään kielletty. Silti toki joitakin asioita pitää kieltää mutta aina pitäisi olla malttia arvioida kiellon mielekkyyttä ja sitä voidaanko epätoivottuun asiaan puuttua paremmin joillain muilla keinoin. Demokratioissa ja hyvinvointivaltioissa on enemman työkaluja kuin diktatuureissa tai kehitysmaissa.

En halua, että lapset leikkiessään puiston hiekkalaatikolla sohaisevat itsensä huumeruiskuun. Silti oli aika pitkä prosessi saada aikaiseksi puhtaiden neulojen vaihtopiste, jolloin käytettyjä neuloja saadaan talteen. Toivoisin toki, ettei kenenkään tarvitsisi sekoittaa päätään suoneen tykitettävillä aineilla mutta niin nyt vain on. Mutta sitävastoin haluan, että aina kun joku haluaa katkaista kierteen ja hakea päihteetöntä elämää, palveluja, hoitoa ja tukea on tarjolla.

Tunnen hämmentyneisyyttä kadulla kerjäävien romanialaisten edessä. En usein edes uskalla katsoa. Ajattelen miten nöyryyttävää täytyy ihmisarvon kannalta asettautua alimmaistakin alimmaiseksi. En kertakaikkisesti usko, että kukaan kerjää tuntikausia, viikosta toiseen, ellei ole pakko. Pakko tulee siitä, ettei nykymaailmassamme tule toimeen ilman rahaa. Ei voi kiertää ja tarjoutua tekemään jotain työtä ruokapalkalla tai yösijan toiveella. Silti näin oli Suomessa eikä edes kovin montaa vuosikymmentä sitten.

Romanian romanit ovat päähän potkittu kansanryhmä, jonka kurjuuden historia on pitkä. Tarvitaan tietenkin monia ja monentasoisia toimia. Romanialla EU-maana on vastuunsa kansanryhmän syrjimisen lopettamisessa ja sosiaalisen sekä taloudellisen tilanteen kohentamisessa. Mutta kun romanit liikkuvat maasta toiseen hakeakseen parempaa elämää itselleen mutta ennen muuta lapsilleen, myös meillä on vastuumme. Ihmisarvoine  kohtelu ei ole suhdannekysymys.

Kalasataman alueella pitää tietenkin olla perushygienian turvaavat olosuhteet. Kyse on myös meidän eduistamme. Työllistäminen ei välttämättä ole helppoa. Helsingin kaupunki pystyi kuitenkin työllistämään rantojen miehiä kaikkien ollessa tyytyväisiä. Enemmän yritystä!

Olennaista on kuitenkin ottaa selvää kunkin elämäntilanteesta, räätälöidä ratkaisuja ja tehdä EU-tasolla tarmokkaasti yhteistyötä.Suomella on kerrottavaa romanien sosiaalisen aseman kohtentamisesta, koulutuksesta ja kulttuurin vaalimisesta. Kerjäämisen kieltävällä lailla saadaa aikaan varmuudella se, että neuvottomat ja kielitaidottomat ihmiset joutuvat välikäsien rahastuksen kohteeksi - tavaroiksi ihmiskaupassa.

Kerjääminen on muistutus myös siitä, että maailmamme on hyvin eriarvoinen. Voi olla tuskallista nähdä se omin silmin. Kun meillä ei kenenkään tarvitse kerjätä, näin ei ole muualla. Olemme rakentaneet määrätietoisesti yhteiskuntaa, jossa ihmisten toimeentulo turvataan sairauden, työttömyyden tai työkyvyttömyyden sattuessa. Ja miksi? Siksi, että olemme halunneet turvata jokaiselle ihmisarvoisen kohtelun. Silti meillä on leipäjonot. Silti meillä on kasa yhteiskunnallisia ongelmia ratkottavana. Mutta olemme pystyneet pitämään ihmisarvoisen kohtelun keskeisenä arvona. Onko sekin nyt menossa kaupan?

25.05.2010. 09:05