Nordean tukipaketti

 

Osallistuin Itämerikokoukseen alkuviikosta. Ensin kokoontuivat parlamentaarikot. Alueen turvallisuuden edistämiseksi haluttiin viisumivapautta Venäjän kanssa, meriturvallisuuden parantamista ja muutoinkin kaikkinaisen kanssakäymisen edistämistä.

 

Ministerikokouksessa ei sitten puhuttu viisumeista. Sitävastoin keskityttiin mm. talouden kilpailukykyyn ja alueellisen yhteistyön merkitykseen sen vahvistamisessa. Pohjoismaisen Investointipankin Jonny Åkerholm pohti alueen maitten erilaista suhdetta euroon. Osahan on sisällä ja osa ulkona. Ajatuskulku meni kutakuinkin näin: jos on sisällä ja tekee oikeita asioita, ei ole ongelmia mutta jos tekee vääriä asioita, on. Sama pätee ulkona.

 

Mutta mitkä ovat oikeita asioita ja mitkä vääriä?

 

Työllisyyden edistäminen on kaiketi ollut oikea asia, Suomessa veronalennusten politiikkaa on perusteltu juuri työllisyyden edistämisen vuoksi (vaikka kovin kummoista pitkän ajan näyttöä alhaisen veroasteen ja työllisyyden yhteydestä ei ole). Kun veroaste on laskenut ja maailmantalous on taas taantuman partaalla, verotulot ovat laskeneet ja nyt sitten ollaan velkaantuneita. Yritysjohtajat heristävät sormeaan ja ovat huolissaan Suomen velkaantumisesta.

 

UPM näyttää mallia.Irtisanomisuutinen ja Myllykosken paperitehtaan sulkeminen siivitti kurssin rakettimaiseen nousuun.

Oikea asia onkin työttömyyden lisääminen ja tuotannon supistaminen.

Valtiovalta laastaroi. Työministeri matkustaa Kouvolan seudulle ja työllisyyttä tukevaa pakettia harsitaan kasaan. Onko tämä nyt sitten väärin vain oikean asian tekemistä?

 

Ehkäpä tämäkin ristiriitainen esimerkki kertoo sen, ettei Åkerholmin neuvoilla päästä mihinkään. Oikea ja väärä on katsojan silmissä. Se, että on pankinjohtaja, ei tee silmistä sen parempia.

Odotan uutista, että joku matkustaa Nordean irtisanottavien naisten luokse ja harsii kasaan paketin. Vai olisiko se väärin?

 

 

 


01.09.2011. 08:29


Kirjaudu

Blogin RSS-feed aatv - ArjaTV ...katso!
Viimeisimmät kirjoitukset blogissa:
Näkymässä viimeisimmät - vanhemmät Blogi-kirjoitukset - ennen vuotta 2009 - löydät arkistosta »»