Mielikuvitussdp?

 

Kansanedustaja Mikael Junger luonnehti eilen (7.4.) Kympin uutisissa Jutta Urpilaista mentaalipääministeriksi kun Jyrki Katainen ilmoitti jättävänsä sekä pääministerin että puolueensa puheenjohtajan tehtävät.

Missä ihmeen Tylypahkassa osa puoluetovereistamme oikein elää? Onko niin, että kun SDP:n kannatus ei riitä tavoittelemaan ihan oikeaa pääministerin tehtävää, eletään menneen mielikuvissa ja saavutuksena onkin se, ettei ole hävitty enempää?

Tosiasia on - olisi kiva, että ihmiset kehtaisivat sanoa sen myös puheenjohtajallemme kasvotusten-  että missä kaksi sosialidemokraattia kohtaa toisensa, huoli SDP:sta on valtava ja samalla sukupolvien työn perinnön hukkaamisesta. Usko Jutta Urpilaisen mahdollisuuksiin hupeni jo aikaan sitten. Politiikassa ei riitä, että tekee parhaansa. Johtajuus on enemmän.

Nyt myös rakenneuudistuksista on tullut niin sekava vyyhti, ettei siitä saa sulkaa saati höyhentä kukaan hattuunsa. Lapsilisäleikkaukset veivät untuvatkin.

Vielä syksyllä oli SDP:n piirissä alistuneisuutta ja suoranaista välinpitämättömyyttä. Mutta kun Antti Rinne pani itsensä likoon ja haastoi istuvan puheenjohtajan, hän samalla mursi henkisen laman. Silti en puhuisi mentaalipuheenjohtaja Antti Rinteestä. Mutta haluan, että puhutaan työllisyydestä, uudesta teollisuuspolitiikasta, ihmisten turvallisuuteen investoimisesta tavalla, josta Roosevelt puhui Yhdysvaltojen suuren laman taittamisessa 1930-luvulla tai ruotsalaiset sosialidemokraatit kansankotia rakentaessaan tai Pekka Kuusi hahmotellessaan hyvinvointivaltion menestyksen avaimia tai jälkikeynesiläiset analysoidessaan rahataloutta.

On tosi ikävää, että vastuunkantamisena pidetään oman arvomaailman hylkäämistä tai että isänmaan asioiden hoitaminen on ristiriidassa sosialidemokraattisen yhteiskunta-analyysin kanssa. Eihän meillä ole silloin olemassaolon oikeutusta!

Siksihän puolueilla on erilaisia arvoja ja siksi vaaleissa kamppaillaan kannatuksesta. Rahan vakauden turvaamisen sijaan, jota yltiömarkkinauskovaiset  korostavat, meidän pitäisi olla ihmisten puolella ja sosiaalisen eheyden vakauden takaajia. Onko tämä peräpeiliin katsomista vai historiattomuutta? Minulle se on uskallusta tulla vahvaksi.

 

 

08.04.2014. 18:49


Kirjaudu

Blogin RSS-feed aatv - ArjaTV ...katso!
Viimeisimmät kirjoitukset blogissa:
Näkymässä viimeisimmät - vanhemmät Blogi-kirjoitukset - ennen vuotta 2009 - löydät arkistosta »»