Mä lehdet luin

Matti Linnanahde kirjoittaa tämän aamun Helsingin Sanomissa erinomaisen mielenkiintoisesti parlamentarismin puolesta. Hänen keskeinen väittämänsä on, että presidentin suora kansanvaali saattaa johtaa ihmiset harhaan, siis kuvittelemaan, että presidentti voisi jotenkin pakottaa eduskunnan ja valtioneuvoston tekemään asioita toisin ja että tämä voisi selittää hurjia äänestyseroja presidentin ja eduskuntavaalien välillä. Kyse on kaiketi jostain postkekkoslaisesta ajatusharhasta. Parempia lainsäätäjiä saa siis vain äänestämällä eduskuntavaaleissa. Puolueiden pitäisi tämä saada kansalaisille läpi.

Minusta on hyvä, että presidentti voidaan valita suoralla kansanvaalilla.  Mutta siitä ei pidä johtaa ajatuskulkua presidentin vahvoista valtaoikeuksista. Sitävastoin suorasta kansanvaalista voi johtaa presidentin oikeuden olla kansakunnan tuntojen tulkki, vahva yhteiskunnallinen keskustelija ja suomalaisuuden symboli.

Professori Jyränki on tehnyt oikeusministeriölle arvioinnin viidestä presidenttimaasta: Itävallasta, Ranskasta, Puolasta, Saksasta ja Irlannista. Yleensä presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla, Saksassa ei. Ranskan järjestelmä muutoin on kauimpana. Ranskan presidentin vahva asema riippuu siitä, onko hänen edustamallaan puolueella enemmistö Ranskan parlamentissa vai ei. Mutta suoran vaalin Itävallassa ja erityisesti Irlannissa presidentti on symbolinen. Miten hieno symboli onkaan ollut esimerkiksi Mary Robinson, Irlannin ensimmäinen naispresidentti. Hän on profiloitunut ihmisoikeuskysymyksissä ja toimii nykyään YK:n piirissä.

Saksassa liittopäivät valitsevat presidentin. Valittu henkilö nauttii aina suurta arvostusta yli puoluerajojen. Saksan presidentti on arvojohtaja ja käyttää asemaansa juuri yhteiskunnallisena keskustelijina. Richard von Weizsäcker tai Johannes Rau ovat tästä loistavia esimerkkejä.

Hienointa Matti Linnanahteen mielipiteessä on kuitenkin se, että hän kykenee irrottautumaan henkilöistä. Kun Eero Heinäluoma argumentoi A-talkin keskustelussa vallan jakamisen -presidentin ja eduskunnan kesken - puolesta siksi, että pääministeri on liian vahva, joudutaan hirveään hetteikköön. Lainsäädäntövallan ja hallitusvallan -lukuunottamatta muodollisia osia - tulee kuulua kansalle. Tätä kansan oikeutta käyttää eduskunta ja sen luottamuksen varassa toimiva valtioneuvosto. Ei tällaista asiaa voi pragmatisoida ajattelemalla, että meitä lähellä olevan presidentin pitää panna heitä lähellä oleva pääministeri ojennukseen.

Liian vahvan valtioneuvoston tai pääministerin asemaa voi rajoittaa vain eduskunta. Eduskuntaryhmien pitäisi todella ryhdistäytyä. Kerhoihin keskittymisen sijaan pitäisi keskittyä sellaisten työtapojen hakemiseen, jolla eduskunta on ennakollisesti osallisena lainsäädäntötyössä. Tämä on haaste, joka koskee erityisesti hallituspuolueita. Kyselytunnit ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Ei niissä kuitenkaan hallitusta kaadeta eikä pidäkään.

***

Aamun lehti tiesi kertoa myös, että Niinistö on häviämässä Tiitiselle kun eduskuntaan ei ehkä kansliapäällikköä tulekaan. Mitä pötyä! Ei eduskunnan työtapoja voi uudistaa myöskään henkilöiden mukaan. Eduskunnan etu on ollut sen joustava ja kevyt tapa toimia. Hallinto on rakennettu palvelemaan lainsäädäntötyötä. Tätä ominaisuutta ei saa hukata organisaatiouudistuksissa. Eduskunnan pääsihteerillä on käsitys siitä miten eduskunta toimii ja miten se organisaationa viritetään palvelemaan kansanedustajien työtä parhaiten. Siksi pääsihteerivetoisuus on parempi kuin kaksinapainen johtamistapa.

Jo nyt eduskunnan hallinto tuottaa itse työn tekemiselle vieraita ratkaisuja. Niitä ei pidä tulla yhtään lisää. Silti eduskunnan on siivottava omia käytäntöjään tehokkaalla luudalla. Avoimmuus ja läpinäkyvyys niin etuuksissa kuin toimintatavoissa on  ainoa oikea tapa tehdä sitä. Puhemies Niinistö - jonka kanssa yleisesti olen monesta asiasta samaa mieltä - on ryhtynyt kansanedustajien simputtajaksi vaikkapa matkustukseen liittyvissä asioissa ja tuntuu keräävän pisteitä, mutta keneltä?

***

Luinpa kerran hyvän viisauden: säälin saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita.

JK: Tämänpäiväisessa Uutispäivä Demarin pääkirjoituksessa on virhe. Ilmoitus yhdestä osallistujasta Eurooppa-neuvoston kokoukseen  ei ole maamme hallituksen yksipuolinen ilmoitus, vaan EU:n oikeudellisen osaston käsitys siitä, että kokoukseen osallistuu joko valtion- tai hallituksen päämies. Siis vain yksi edustaja. Meillä perustuslaki on kauan sitten säätänyt, että se on pääministeri (valtioneuvosto).

Samoin lehti kirjoittaa SDP:n kannanmäärittelystä, joka hyväksyttiin puolueneuvostossa kyselyn perusteella. Kun kysyy niin, että saa haluamansa vastauksen, "demokratia" on toteutunut. Hohhoijaa. Samaa sarjaa on kun Heinäluomakaan ei ole löytänyt yhtään eduskunnan päätöstä, jossa olisi kielletty presidentin osallistuminen. Pointtihan on, että on päätetty, että pääministeri osallistuu.

Kaikkea edellä olevaa  Demarin kirjoittelua yhdistää älylinen epärehellisyys.

10.12.2009. 08:14