Kierrätys-sdp

 

 

Haastattelin kirjailija Sirpa Kähköstä tulevaan Ydin-lehteen. Kun sanat ovat punnittuja, ne ovat väkeviä.  Kähkönen sanoi, ettei työväenliikkeen perinteitä pidä romuttaa mutta että "historialta on uskallettava tehdä aina uusia kysymyksiä."

Tästä on myös SDP:n hengenahdistuksessa ja sydämen vajaatoiminnassa kyse.

Käsittelemättä ovat tekijät, jotka siirsivät puolueen kansalaisyhteiskunnasta valtioapparaatin osaksi. Mehän emme osaa enää muuta kuin olla osa hallitusvaltaa - eikä siinäkään enää järin näkemyksellisiä.

Mitkä olivat niitä tekijöitä, jotka johtuivat yleisestä yhteiskunnallisesta paineesta, mitkä omia valintoja? Mitkä rakenteellisia muottiin asettajia ja mitkä omia henkisen laiskuuden syntejä? Esimerkiksi puoluetuen laiskistava merkitys, tulopoliittiset kokonaisratkaisut (jolloin ei tarvittu enää työväenliikkeen joukkovoimaa), presidentti-instituution valtaaminen ja kuvitelma, ettei Suomi tule toimeen ilman SDP:tä tai yleinen monimutkaistuminen, globaalin ja lokaalin sekoittuminen, retoristen taitojen näivettyminen..

Käsittelemättä ovat tekijät, jotka mursivat sosialistisen unelman ja toivat tilalle markkinamenoon sopeutumisen.

Miksi Neuvostoliiton hajoaminen lamaannutti ideologisen valppauden ja kapitalismi-kritiikin? Miksi uusliberalismi niin helposti valtasi aatteellisen tyhjiön ja miksi keynesiläisyys pantiin naftaliiniin? Mihin unohtui kansainvälisyys ja oikeudenmukaisen maailman puolesta puhuminen tai rauhantyö? Siihenkö, että vapautusliikkeet voittivat, kokivat arkipäivän ongelmia ja että niin usein vallankumous söi lapsensa? Vai hiipikö ahneus meihin?

Käsittelemättä ovat tekijät, jotka kuolettivat SDP:n sisältä. Kun "omaa pesää ei saa liata", ummehtuu väkisin. Kun ei kestetä älyllistä haastetta, kollektiivinen tyhmistyminen halvaannuttaa. Älä valitse itseäsi fiksumpaa voi toimia hetken, mutta vain hetken.

Miksi menettelytavoista tuli sisältöä tärkempiä? Miksi eliitin itse itseään uusintava tapa vahvistui? Miksi sosialidemokraateista tuli oman puolueensa sivustaseuraajia?Mihin unohtui valistustyö? Miksi sydämen sivistys jäi sivuun - sitä pitäisi odottaa niin duunarilta kuin tohtorilta?

Historialta on osattava tehdä uusia kysymyksiä.

Mitä on tasa-arvo, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja yhteinen maailma tänään?

Mitä on työ ja taistelu? Mitä on työn ikeestä vapautuminen?

Mitä on pääoman ja työn ristiriita ja miten tämän ristiriidan tunnistaminen vaikuttaa kansainväliseen järjestykseen ja kapitalismin suitsimiseen?

Mitä on elävä liike? Miten osallisuus ja osallistuminen voivat toteutua?

Mitä ovat järki ja tunteet?

Kierrätykselle onnea.

Mutta jos sanat eivät ole mietittyjä, ymmärrettyjä ja punnittuja, niillä ei muuteta mitään. Jos on koko ajan tunne, että käsikirjoitus on tehty viimeisen gallupin mukaan, tulee epävarmaksi ja jännittää esiintyjän puolesta. Jos puhetulvasta ei  saa tolkkua, alkaa ahdistaa sillä: jos ei osaa jäsentää eikä tehdä oikeita kysymyksiä, ei voi löytää oikeaa arviota eikä toimivia vastauksia.

Silloin ei puhuttele, ei järjellä eikä tunteella.

Me, jotka luemme aamulehteämme ja katsomme iltauutisia, käännämme lehteä ja vaihdamme kanavaa. Me olemme oman puolueemme sivustaseuraajia ja  kokouksissa tuolintäytettä. Me olemme niitä, joita ei enää kiinnosta mikään kun kaikki on kuitenkin samaa.

 

 

 

17.05.2013. 11:02


Kirjaudu

Blogin RSS-feed aatv - ArjaTV ...katso!
Viimeisimmät kirjoitukset blogissa:
Näkymässä viimeisimmät - vanhemmät Blogi-kirjoitukset - ennen vuotta 2009 - löydät arkistosta »»