Ihan vaan rauhallisesti

Muutama huomio edelleen jatkuvaan valtiosääntökeskusteluun, jota nyt myös Paavo Lipponen  vauhditti.

Keskustelua ei tule käydä Tarja Halosesta tai Matti Vanhasesta, vaan presidentin valtaoikeuksista suhteessa parlamentarismiin. Tästä syystä keskustelu ei voi loukata henkilöitä eikä se voi olla epäkunnioittavaa. Kun nyt suuntaamme valokiilan keskeisten valioelinten välisiin suhteisiin, monet muut vallankäyttöön keskeisesti liittyvät asiat jäävät pimentoon.  Demokratioissa vallankäyttöä ei ole vain lainsäädäntövalta, tuomiovalta tai hallitusvalta. Valtaa on mitkä asiat tulevat tärkeiksi ja miten niistä puhutaan. Jälkimmäisessä olisi valtaa käytössä vaikka kuinka paljon, kun vain löytyisi ottajansa.

Esimerkiksi perusturvan tason nostaminen ei ole vielä noussut tärkeäksi, vaikka se on tärkein yksittäinen syy köyhyyden lisääntymiseen Suomessa. Asioilla on myös globaali-lokaali-ulottuvuutensa. Mitä presidentti teki ulkopoliittisilla valtaoikeuksillaan Kööpenhaminassa?  Vain johtajuudella olisi ilmeisesti voinut jotain tehdä, mutta sellaista ei kenelläkään ollut. Vaikka Kööpenhaminassa epäonnistuttiin sitovan ilmaston muutosta ehkäisevän sopimuksen aikaansaamiseksi, me voimme jokainen vähentää hiilijalanjälkeämme. Olisi hieno nähdä miten eri tahot, vaikkapa presidentti-instituutio tai eduskunta tekevät sen omalta osaltaan.

Valtioneuvosto ei ole tehnyt mitään yksipuolista tulkintailmoitusta eduskunnalle kuten vaikkapa HS:n Junkkari kirjoituksessaan väittää tai poliittinen oppositio eduskunnassa. Perustuslakia voi tulkita vain perustuslakivaliokunta. Tulkinnat eivät ole mitenkään uusia. Kaikki EU-asiat, mukaanlukien ulko-ja turvallisuuspolitiikka kuuluvat valtioneuvostolle. Muu retorinen kuorrutus on propagandaa, joka toki kuuluu politiikkaankin.

Viime vuosisadan alun puolipresidentillinen järjestelmämme on käytäntöjen myötä parlamentarisoitunut  kaiken aikaa. Kehitys alkoi 1930-luvulla, jatkui myös Urho Kekkosen kaudella ja tietysti 1990-luvulla jo myös valtiosäännön  muututtua. Näin tulee tapahtumaan myös jatkossa. Ja vain siitä yksinkertaisesta syystä, että monimutkaistuvassa maailmassamme perinteiset sisä-ja ulkopolitiikan rajat lomittuvat edelleen ja että parlamentarismi vahvistuu siksi, että toimimme kansainvälisissä yhteisöissä.

Presidentti antaa hallituksen esitykset eduskunnalle ja vahvistaa lait. Tämä valtaoikeus on käytäntöjen myötä muodollistunut.  Ylipäällikkyys on ollut K.J. Stählbergin ajoista asti seremoniaalinen.  Nimitysvaltaa presidentillä vallan kolmijako-opin mukaan ilman muuta pitääkin olla kuten minusta myös armahdusoikeus. Ulko-ja turvallisuuspolitiikassa on aivan selvää, että presidentin tulee tehdä päätökset asianomaisen ministerin esittelystä. Yhteistoimintaa pitää kaikin tavoin edistää, jotta presidentti voisi olla tosiasiallisesti arvojohtaja. Tämähän tarkoittaa, että presidentin pitäisi nostaa esille kysymyksiä, jotka eivät hallinnon normaalin menettelyn kautta nouse keskusteltaviksi. Nykyajan valtaa on juuri se, että voi vaikuttaa keskusteltaviin ja tärkeäksi nouseviin kysymyksiin.

Kannatan kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia. Niitä eivät ole vain vaaleissa äänestäminen, vaan myös muut osallistumisen mahdollisuudet.  On kuitenkin kovin kummalista, että julkisuudessa jotenkin esitetään presidentti kansanvaltaisempana kuin eduskunnan luottamuksella toimiva hallitus. Eduskuntavaaleissahan äänestetään juuri siitä mitkä puolueet saavat hallitusvallan ja ketkä kansanedustajina lainsäädäntövallan. Hallitus on muodostettu vaalituloksen pohjalta. Vaalirahasotku on toinen asia.

Presidentti äänestetään valtion  päämieheksi/naiseksi.  Tämä tehtävä tuo paljon velvotteita niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Meillä ei ole koskaan ollut amerikkalaista mallia eikä edes ranskalaista. Amerikkalaisilla ei ole pääministeriä, Ranskassa presidentti on vahva toimija mikäli hänen puolueellaan on  enemmistö sikäläisessä eduskunnassa, heikko jos puolestaan ei ole parlamentaarista voimaa.

Olen todella huolissani ja suorastaan ahdistunut kun niin helposti voidaan väittää meillä olevan pääministerin diktatuuri ja että siksi on hyvä jakaa valtaa presidentin ja eduskunnan kesken. Etenkin kun tämän puheenvuoron käyttäjä on puolueeni entinen puheenjohtaja.

Kehysbudjetointi, määrävähemmistösäädösten purku (jotta hallitus voi hallita eduskunnan enemmistön turvin), vahva pääministeriys (hallituksen sisäisen keskustelun kuihduttaminen ja eduskuntaryhmien aseman muodollistaminen) ja monet muut ovat olleet oman puolueeni keskeisiä aikaansaannoksia Valta ja/tai sen puute on siis turmellut.

20.12.2009. 13:04