Filosofiakahvilan oivalluksia

Vuosi on ennättänyt vaihtua. Viime viikolla olin Iisalmessa aivan erinomaisessa tilaisuudessa, jossa pahasta pakkasesta huolimatta väki halusi ymmärtää finanssikriisin syitä ja ennen muuta olla tekemässä muutosta. Tänään puolestaan kävin Turussa/ i Åbo. Kyseessä oli filosofiakahvilan istunto på svenska.

Otsikkoni oli Demokratia ja media. Väittämäni on, että toimivassa demokratiassa yhteiskunnallisen keskustelun laadun merkitys on aivan olennainen. Mielenkiintoiset kysymykset saivat minut yhdenäkin oivaltamaan miten ja miksi julkinen tila täyttyy yhdentekevistä tai megafoniefektin (termi Risto Uimosen, minulla äänekäs media) melusta.

Aiemmin nimittäin olen ollut sitä mieltä, että kun poliittisen systeemin sisällä ei keskustella - jaetaan informaatiota sitäkin enemmän- tyhjästä on paha nyhjäistä argumentteja julkiseen keskusteluun ja siksi tila täyttyy jostain muusta. Mutta nyt ryhdyin vakavasti pohtimaan sitäkin mahdollisuutta, että keskustelua ei ole siksi, että se on a) aikaa vievää, b) työlästä ja älyllistä ponnistelua vaativaa ja c) riskialtista. Että rahamarkkinoiden "se pelaa, joka ei pelkää"-meno on saastuttanut politiikankin. Tärkeintä on, että luodaan vaikutelma, että tiedetään mitä vaikkapa EU:ssa on menossa tai mitä meillä.Ja, että niin kauan pärjätään kun äänestäjät uskovat. Meillä on siis ollut uskomustalous (sitähän rahatalous on) mutta myös uskomusdemokratia.

Nyt ihan oikein vaaditaan rauhallisuutta rahan liikkeille, jotta finanssimaailman spekulaatiovirheet eivät toistuisi. Hitaampi elämäntyyli on in ja samaa pätee myös politiikkaan ja mediaan. Sadasosasekuntidemokratia on tullut tiensä päähän. Itse asiassa joka päivä ei tarvitse olla uusia avauksia eikä heti seuraavassa käänteessä tarvitse ampua alas jonkun toisen esittämää.. Yön yli nukkumista pilkättiin mutta siinäpä vasta viisauden siemen. Kun ehditään keskustella ja ottaa selvää asioista, myös argumentit ja niitten kriittinen tarkastalu tulee kehiin. Asioiden tulvasta seuloutuvat esille tärkeimmät ja poliittisesti olennaisimmat.

Hiljainen demokratia ei siis välttämättä johdu median alati peilaavasta tutkasta, joka etsii virheitä, vuotoja, skandaaleja tms. vaan yksinkertaisesti siitä, ettei politiikan piirissä tiedetä mistä päätetään, miksi päätetään ja mihin kohtaan päätöksentekoprosessia päätökset osuvat puhumattakaan mitä vaikutuksia päätöksillä ollaan hakemassa. Ja kun näin on, ei voi tsempata minkään asian puolesta, voi vain hallinnoida ja koordinoida. Ei altistu myöskään kriiseille kun mitään ei ole koskaan pelissä ja jos onkin, vain virtuaalitodellisuudessa tai siis uskomusdemokratiassa..

No, tässähän politiiikka on täysin yhdentekeväa. Ihmiset toki ovat äänestäneet jo jaloillaan mutta minä hullu olen halunnut uskoa, että on kyse ideologioista, maailman parantamisesta,, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämisestä ja ties mistä. Silti tarvitsen uskoa mutta en uskomusdemokratiaa. Tarvitsen uskoa toimia reaalimaailmassa, - oikeassa elämässä, oikeassa maailmassa- , jossa politiikan ala on koko inhimillisen kirjo: loasta ja liasta, ahdistuksesta ja ongelmista punottuja  toivon säikeitä elämänhallinnan tavoittelussa. Kamppailu uskomusdemokratiassa ei tuo mustelmia eikä haavoja ja siksi houkuttaa enemmän ja on sisäsiistiä..

18.01.2010. 00:12