Fantastinen kasvisruoka
Aivan loistava kolumni tänään Anu Silfverbergilta Nyt-liitteessä. Kyse on Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelusta kasvisruokapäivästä. Anu Silfverberg kirjoittaa: "Olen kaikila mittapuilla viimeinen ihminen, jonka pitäisi lopettaa äänestäminen." Mutta silti hän ahdistunut, toivottavasti ei kuitenkaan yhtä ahdistunut kuin minä, Youtubessa leviävästä kasvisruokavideosta.
Ymmärän, että valtuuston kokouksessa näkyy joukkohysterian lainalaisuudet. Että sitä kiihotutaan toisten ¨puheista ja pannaan vielä paremmaksi. Mutta kiihottua nyt kasviksista!
Kouluruuan ainoat kriteerit pitää olla, että se terveellstä, maittavaa ja edullista. Olen ollut kasvis-kalasyöjä yli 20 vuotta.Siksi meidän perheessämme kasvisruokapäiviä on ollut aina viikon päivistä enemmistö. Aina ei viitsi tehdä useita ruokia. Mutta ei ole kukaan hypännyt ikkunasta.
Voi itku muutenkin. Kun aina olen ollut sitä mieltä, että asioista on puhuttava niitten oikeilla nimillä, nyt on lisättävä vielä, että on puhuttava asiasta.
26.02.2010. 10:25
Kirjaudu |